keskiviikko 22. huhtikuuta 2020



                         Tervehdys sinulle       
               tanssin/jumpan harrastaja!

  Blogissa on ollut hiljaiseloa ja nyt tulikin sopivaa aikaa herätellä tämä sivu uudestaan . Tämä on myös hyvä kanava pitää yhteyttä tämänhetkisessä tilanteessa livetuntien lisäksi! Vaikkakin ajatukset on myös suunnattuna jo tulevaan syksyyn ja siihen että pääsemme taas näkemään tutuilla saleilla!

Olemme perustaneet tanssi ja jumppatuntejamme varten sivuston, jossa ohjaamme tunteja 28.4 alkaen. Linkki löytyy tästä➡️ VERKKOKAUPPA
Meidän kanssa pääset tanssimaan bailatinoa, kuntotanssia, karanteenitansseja(hulluttelua eri musiikki ja tanssityylien tahdissa). Myös  Jarnon puolentunnin selkäjumppa sekä Ainin lihaskunto ja venyttelytunteja löytyy viikko-ohjelmasta.

Tässä hetkessä on hyvä olla taito pysähtyä mutta myös pitää itsensä aktiivisena, molempia tarvitaan. Ja siksi tuntitarjonnassa on todella meneviä tunteja mutta myös rauhallisempaa liikettä, jokaiselle jotakin. Tervetuloa liikkumaan meidän kanssamme!

                      Loppukevennys 😄😃

maanantai 23. lokakuuta 2017

Viime viikonloppuna käytiin WDSF open kilpailu Helsingissä, kuvassa valmistaudutaan kilpailuihin lisäämällä rusketusainetta, jotta saadaan väriä pintaan! Vakiotulos jäi aavistuksen tavoitteesta, tavoite oli olla 24 joukossa ja lopullinen sijoitus oli 27. Lattareissa sijoituttiin sijalle 32, suorituksiin ollaan tyytyväisiä, nyt vaan takaisin treenisalille ja valmistaudutaan 28.10 pidettäviin yleinen cup kisoihin!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Pienten yksityiskohtien hiomista, ilman kunnollista tanssiasentoa ja ilman musiikkia, jotta voidaan kunnolla keskittyä harjoiteltavaan asiaan. Jos haluaa kehittyä, on vain kehitettävä ja harjoiteltava yhtä asiaa kerrallaan, jos yrittää harjoitella montaa asiaa yhdellä kertaa, loppujen lopuksi ei kehity missään. Siksi jokaisessa harjoittelukerrassa on oltava selkeä suunnitelma ja selkeä aihe.

torstai 12. lokakuuta 2017

Valssia yksärin jälkeen

Yksityistunnin jälkeen on tärkeää heti alkaa harjoittelemaan uusia opetettuja asioita, sillä myöhemmin ne eivät välttämättä enää muistu mieleen. Meillä jälleen loistava yksäri vakiovalmentajan Mika Honkasen kanssa, olet paras! Nyt ei muuta kuin uudet opit käyttöön ja 10 000 toistoa niin suoritus tulee lihasmuistiin! Tekee tekee!! Uudestaan uudestaan! Enemmän enemmän!

tiistai 10. lokakuuta 2017

Tanssitunteja!

Kuntotanssia Espoossa
  Viikon aikana tanssitetaan monenikäistä! Tanssi on siitä erittäin hieno laji, koska sitä voi harrastaa kaikenikäiset, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!!
Bailatino

KUKKUU!!

Tanssia ja jumppaa Espoonlahden Fressillä!